Kutsumme teidät lehdistötilaisuuteen seuraamaan pakuriviljelmän istutustöitä keskiviikkona 29.9. klo 13 Salossa. Osallistujille tarjolla pakuriteetä sekä tuotelahja.
AARI Yhteismetsä edistää metsien monipuolista hyödyntämistä ja vastuullisia sijoituskohteita. Osana AARI Yhteismetsän vastuullisen metsäsijoittamisen toimintaansa, AARI Yhteismetsä aloittaa syyskuun lopussa pakurinviljelyn KÄÄPÄ Forestin kanssa. Suomalaiset metsät ovat maailman puhtaimpia, ja niillä on valtava potentiaali tuottaa arvokkaita raaka-aineita, kuten pakurikääpää kestävällä tavalla.
Pakurinviljelyn avulla metsästä saadaan lisätuottoa, ja samalla lisätään metsän monimuotoisuutta. Pakuria kasvatetaan koivunrungoissa, jotka muuten harvennettaisiin kuitupuuna. Pakurinviljelyllä niistä saadaan korkeampi tuotto, ja samalla puun kiertoaikaa metsässä pidennetään. Menetelmä pohjautuu Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen, jonka bioteknologiayhtiö KÄÄPÄ Biotechin metsäliiketoimintayksikkö KÄÄPÄ Forest on kaupallistanut.
”Haluamme olla AARI Yhteismetsällä mukana edistämässä metsien vastuullista ja monipuolista käyttöä. Tutkimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia metsien monipuoliseen hyödyntämiseen. Pakurikäävässä yhdistyy kaikki kolme vastuullisuuden osa-aluetta: taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen vastuu,” sanoo Mikael Beck, AARI Yhteismetsän toimitusjohtaja.
KÄÄPÄ Biotech valmistaa sekä markkinoi pakurista valmistettuja terveystuotteita kansainvälisesti.
KÄÄPÄ Biotech valmistaa sekä markkinoi pakurista valmistettuja terveystuotteita kansainvälisesti.
KÄÄPÄ Biotech valmistaa sekä markkinoi pakurista valmistettuja terveystuotteita kansainvälisesti.
Suomalainen luonto vientituotteena
Pakurinviljely on kehitetty elintarvike- ja ravintolisäalan tarpeita ajatellen. Arvokkaan villipakurin saatavuus on maailmanlaajuisesti ehtymässä, ja erityisesti luomukeruualueilta saatavaa pakurikääpää on jatkuvasti vähemmän tarjolla. Siperian heikkolaatuinen pakurikääpä ei vastaa länsimaisten yritysten korkeita laatustandardeja, minkä takia Suomessa kasvavalle luomupakurille on runsaasti kysyntää. Maailman luomukeruualueista 30 prosenttia sijaitsee Suomessa, ja Suomen pinta-alasta 38 prosenttia on luomukeruualuetta. Saavutettavilta alueilta luomulaatuinen villipakuri on pian kuitenkin kerätty loppuun, minkä takia pakurinviljely on keskeinen osa pakurin saatavuuden varmistamista.
“Kansainväliset rohdosvalmisteiden markkinat ovat miljardiluokkaa. Ravintolisissä ja rohdosvalmisteissa hyödynnettävien sienten, ja erityisesti suomalaisen luomupakurin kysyntä kasvaa jatkuvasti. KÄÄPÄ valmistaa viljelyverkostonsa tuottamasta pakurista korkealaatuisia uutt§jelyverkostomme kasvattamalle pakurille löytyy siis varma ostaja,” sanoo Maria Suonpää, KÄÄPÄ Forestin metsäpalvelujohtaja.
KÄÄPÄ Biotech on perustettu vuonna 2018, ja se on erikoistunut sienitieteellisten sovellusten tutkimukseen, kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Vain muutamassa vuodessa yritys on kasvanut Euroopan suurimmaksi ravintolisissä käytettävien sienten tuottajaksi. KÄÄPÄ Biotech on lisäksi saanut toiminnalleen merkittävää kansainvälistä tunnustusta ravintolisä- ja terveystuotetoimialalla arvostetussa NutraIngredients Awards 2021 -kilpailussa.
“KÄÄPÄ Biotech on onnistunut yhdistämään innovatiivisen tuotannon ja korkealaatuisen laadunvalvonnan kuluttajien ja yhteiskunnan odotuksiin: vastuullisuus, ekologinen raaka-aineiden hankinta, luomutuotanto ja läpinäkyvyys koko tuotantoketjun osalta,” kommentoivat NutraIngredients Awards -kilpailun tuomarit KÄÄPÄ Biotechin voittoa.
Kommentit:
Mikael Beck
Toimitusjohtaja, AARI Yhteismetsämikael.beck@conifer.fi+358 40 061 8859
Maria Suonpää
Metsäpalvelujohtaja, KÄÄPÄ Forestmaria.suonpaa@kaapabiotech.com+358 50 357 3635
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Marianne Kiviluoma
Viestintäpäällikkö, KÄÄPÄ Biotechmarianne@kaapabiotech.com+358 40 689 9133
AARI Yhteismetsä on vuonna 2020 perustettu voimakkaasti kasvava yhteismetsä jonka tavoitteena on yhdistää ainutlaatuisella tavalla taloudellinen tuotto, hiilinielut sekä biodiversiteetti ja virkistysarvojen huomioiminen. Yhteismetsässä on tällä hetkellä noin 40 osakastilaa joiden metsäpinta-ala on yli 2200 hehtaaria. Me AARI Yhteismetsällä uskomme, että metsien tulevaisuus rakentuu uusien luontoyställisempien hoitomenetelmien ja teknologian hyödyntämisen varaan.
Lisätietoja AARI Yhteismetsästä: www.aarimetsa.fi tai AARI Yhteismetsän toimitsija Heikki Virtanen 045-117 9501, heikki.virtanen@conifer.fi
KÄÄPÄ Biotech on bioteknologiayritys, joka tutkii ja kehittää innovatiivisia sienialan sovelluksia eri toimialoilla hyödynnettäväksi. Yritys on sitoutunut edistämään ihmisten ja ekosysteemien hyvinvointia. KÄÄPÄ Biotechilla on kolme alaosastoa: KÄÄPÄ Forest, KÄÄPÄ Health ja Nordic Mushrooms. KÄÄPÄ Forest hallinnoi maailman suurinta pakurin viljelyverkostoa ja edistää metsien monikäyttöä. KÄÄPÄ Health hallinnoi yhtä Euroopan suurimmista sienten ulkokasvatustiloista ja valmistaa luomutuotettuja sieniuutteita. Nordic Mushrooms on Suomessa luomutuotettujen sieniuutteiden tukkumyyntisarja.