KÄÄPÄ Forestin koeluontoiset pakuri-istutukset täyttivät juuri 3 vuotta. Testi-istutukset ovat onnistuneet hyvin, ja pakurikäävän kasvu on lähtenyt liikkeelle odotetusti. Ensimmäisinä vuosina pakurin kasvu tapahtuu lähes kokonaan piilossa kaarnan alla. Tänä vuonna löysimme jo lupaavia merkkejä myös puiden näkyviltä pinnoilta, ja halkaisemalla pari koivunrunkoa pääsimme seuraamaan pakurisienen kasvua puun sisäpuolella.

Kääpä Forest Maria ja Salla

Metsäpalvelujohtaja Maria Suonpää ja metsäasiantuntija Salla Rantanen kävivät farmilla seuraamassa, miltä testipuut näyttävät tällä hetkellä.

Mitä on odotettavissa?

Pakurin viljely on uutta, ja seurantatietoa on vasta muutaman vuoden ajalta. KÄÄPÄ Forest seuraa pakuriviljelmien etenemistä omilla testiviljelmillä sekä LUKEn tutkimusalojen kautta.

Vuodet 1-3

Ensimmäisinä vuosina pakuri vaikuttaa piilossa puun sisällä: rihmasto valtaa sydänpuun ja nilan. Näinä vuosina ulospäin näkyviä merkkejä ovat ruskea ligniinipitoinen vuoto ymppäyskohtien ympärillä sekä kohoumat ja repeymät kaarnassa.

Vuodet 4-6

Seuraavina vuosina pakurikasvaimet alkavat tulla esiin, pieninä peukalonpään kokoisina. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa havaittiin 4-5 vuoden ikäisillä viljelmillä 1-294cm3 suuruisia pakurikasvaimia.

Vuodet 7-10

Koska pakurin viljelytekniikka on vielä uutta, ei perustetuista viljelmistä ole valmistunut satoja kerättäväksi. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen jälkeisistä kasvuvuosista olemme arvioiden varassa. Luonnonvaraisen pakurin kasvunopeuksia seuraamalla olemme KÄÄPÄ Forestilla arvioineet, että pakurisato on valmis kerättäväksi varovaisesti arvioiden noin 10 vuodessa.

Koeistutusten kasvuhavaintoja

KÄÄPÄ Forestin koeistutukset näyttävät lupaavilta. Useimmissa 3 vuotta sitten ympätyissä puissa näkyy harjanteita tai muhkuroita. Ymppäyskohdat alkavat tummua “hiiltyneeksi”. Ligniinivuotoa näkyy 1-2v ikäisissä puissa, nyt seuraamistamme 3-vuotiaista istutuksista vuoto on alkanut jo huuhtoutua pois.

pakurin kasvu

Vasemmanpuoleisessa kuvassa pakuri on muodostanut kohoumia ymppäyskohdan ympärille, kaarnan alle. Kaarnassa on repeämä ymppäyskohdan ympärillä. Oikeanpuoleisessa kuvassa pakurikäävän aiheuttama pystysuuntainen harjanne etenee ylös ja alas ymppäyskohdasta.

pakurin kasvu

Avasimme pari puuta nähdäksemme miltä pakurin kasvu näyttää puun sisäpuolella. Tummanruskeat raidat osoittavat, kuinka pakurisienen kasvu on levinnyt rungon sisällä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvä tumma pyöreä jälki on ymppi.

Haluan lisätietoja pakurin viljelystä

Olen kiinnostunut
KÄÄPÄ Forest ostaa pakurisadon.
KÄÄPÄ Forest istuttaa pakurin
Esim. ilmoitathan tässä, mikäli toivot yhteydenottoa puhelimitse toimistoaikojen ulkopuolella (klo. 16-18).
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
By sending a message, you accept our privacy policy practices